maanantai 31. maaliskuuta 2014

Yksi tarina Salpausselältä

Syöksytäänkö tässä pimeään tunneliin?

Oli pitkä, pimeä maa, jonka sijainti oli huono. Euroopan perukoilla, molemmin puolin napapiiriä maata riitti yllin kyllin, mutta ihmisiä vähemmän.

Maa oli sen karuudestaan huolimatta noussut sadassa vuodessa kuin tyhjästä kukoistavaksi kansakunnaksi. Teollisuus, metsät ja konepajat, myöhemmin matkapuhelimet olivat takoneet vaurautta. Maan asukkaiden kova halu kouluttautua loi mahdollisuuden rakentaa yhteiskunta, joka tarjosi jäsenilleen erilaisia, yhä hienopiirteisempiä ja kalliimpia palveluita.

Ovet olivat auenneet jo vuosikymmeniä sitten kilpailulle, joka alkoi nakertaa pohjaa koko yhteiskuntajärjestelmältä. Maan väki vanheni ja yksinäisyys oli monen ainoana seurana. Työpaikat karkasivat kauaksi Kiinaan tai ainakin verkkoon palvelevien käsien ulottumattomiin. Keskimäärin maan asukkaat voivat silti melko hyvin, mutta salaa.

Kunnat, joiden vastuulle oli laskettu näiden asukkaiden palveleminen, painivat syvenevissä talousongelmissa. Eri kuntien asukkaiden tasa-arvoinen kohtelu verotuksen ja palveluiden saatavuuden ja laadun suhteen oli kauan sitten jo muuttunut historiaksi. Maan vähäinen väki pakkautui kaupunkeihin ja kaupunkirakenteen kehittäminen kokonaisuutena tuli entistä tärkeämmäksi. Oli muutoksen aika.

Valoa, joka on muutakin kuin juna


Maaliskuisena aamuna vuonna 2025 kourallinen työmatkalaisia odottaa lähijunan saapumista Järvelän juna-asemalla. Osa matkalaisista askeltaa vielä kiven heiton päässä sijaitsevan päiväkodin pihalta. Työmatkan varrella sijaitsevat pendelöintipäiväkodit ovat helpottaneet monen perheen elämää ja lyhentäneet lasten hoitopäiviä. Junat kulkevat aamulla joutuisasti varttitunnin välein tuoden samalla joukon kaupunkilaisia töihin puunjalostustehtaalle ja sen tuotekehitysyksikköön. Paikkakunnan yritysryhmä on viime vuosina niittänyt maailmalla mainetta uusien puuteknologioiden kehittäjänä. Puurakentamisen erilaiset tuotteet ja palvelut on hiottu avaimet käteen -kokonaisuudeksi, jolle yritysryhmä kykenee työn korkean laadun vuoksi lupaamaan rakennusten elinkaaren aikaisen sisäilmatakuun.

Iloinen pulputus kuuluu toisaalla, kun vuolenkoskelaiset mummot kiiruhtavat aamujumppaan. Tähän aikaan vuodesta kuntoilijat mahtuvat kyläkouluun vielä vaivatta, mutta toukokuussa on siirryttävä pihalle mökkiläisten rynnätessä mukaan voimistelemaan. Kaikenlaista kotkotusta, joku mummoista miettii lukiessaan koulun ilmoitustaululta Vesijärven uuden kylpylähotellin Socially Responsible Wellness –strategiasta. Hyvä sentään, että tarjoavat paikallista järvikalaa ja työllistävät meidän kylän nuoria.

Valo palaa jo pormestarin työhuoneessa Pekkalantiellä. Maanantaipäivä on alkanut tavalliseen tapaan johtoryhmän nopealla verkkokokouksella. Uudet teknologiat ovat puolittaneet kokouksiin käytetyn työajan ja nyt aikaa riittää paremmin myös muuhun työhön. 2010-luvun ankara paini kuntien tehtävien karsimiseksi ei olisi tuottanut hedelmää ilman rohkeita vapaakuntakokeiluja. Kaikki nämä ponnistelut kaupungin tuottavuuden kasvattamiseksi ovat olleet tarpeen, sillä samalla eurolla saadaan nyt aiempaa enemmän. Salpausselän kunnan asukasmäärä on kääntynyt selvään kasvuun 2020-luvun taitteessa uusien asuinalueiden, raide- ja tieliikenteen olosuhteiden kehittymisen ja yritystoiminnan virkistymisen myötä. Muutosten aika ei ole vieläkään ohi.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Ilkeät ongelmat ja kuntien kehittämistoiminta

Ilkeiksi ongelmiksi (engl. wicked problems) kutsutaan moniulotteisia, verkottuneessa yhteiskunnassamme olevia ongelmia, joita ei kyetä yksiselitteisesti ratkaisemaan. Rakennemuutoksesta johtuva työttömyys, ilmastonmuutos, kasvavat terveyserot ja terveyspalveluiden kysynnän voimakas lisääntyminen ikääntyvissä länsimaissa ovat tällaisia ilkeitä ongelmia. Vaikeasti ratkaistava (faktisesti tai poliittisesti!) ongelma on siis ilkeä.

Miten kuntien kehittämistoiminta liittyy ilkeisiin ongelmiin? Ideaalisessa maailmassa toimittaisiin kai niin, että yhteiskunnassa tunnistetut ilkeimmät ongelmat otettaisiin kuntien strategisen kehittämisen keskiöön ja näiden verkottuneiden ongelmien hoitamiseen ja ratkomiseen hyödynnettäisiin voimavaroja kuntien eri hallinnon alueilta, elinkeinoelämästä sekä asukkaiden yhteisöistä. Periaatteella: Mitä verkottuneempi ongelma, sitä avoimempi vuoropuhelu ja ratkaisu. Pitkään ja laajasti vaikuttavien ilkeiden ongelmien (mistä työpaikat? miten rahat riittävät vanhustenpalveluihin tulevaisuudessa? miten sopeudumme ilmastonmuutokseen?) hallitseminen ja hoitaminen pitäisi kai olla demokraattisen johtamisen ydinsisältöä. Pitkän aikavälin muutosta ei vain oikein tahdo erottaa neljän vuoden pätkissä.

Julkinen sektori kaipaa uudistusmielisyyttä ja innovaatioita useiden päällekkäisten muutostekijöiden (ts. ilkeiden ongelmien) vuoksi. Lahdessa kaikkein akuuteimpia vitsauksia ovat rakennemuutoksesta johtuva korkea työttömyysaste (toukokuussa 2013: 15 %), nuorisotyöttömyys ja huoltosuhteen nopea muutos väestön ikääntyessä. Lahden kaupungin vasta päivitetyssä strategiassa (pdf) ongelmiin on etsitty positiivisia ratkaisuja: rakennemuutokseen vastataan kehittämällä elinkeinoelämän kilpailukykyä, väestörakennetta muutetaan parantamalla kaupungin lapsiystävällisyyttä ja kaupungistumisen ympäristökysymyksiin vastataan aktiivisella kehittämistyöllä kaupungin, yritysten, korkeakoulujen ja asukkaiden kanssa. Hyvä!


Osa päättäjistä ja tutkijoista suhtautuu kuitenkin varsin kriittisesti kuntien strategiseen kykyyn johtaa muutosta:
"Voi hyvin ajatella, että strategioiden tehtävä on saada kunnan toiminta ja päätöksenteko näyttämään suunnitelmalliselta ja rationaaliselta, vaikka päätöksenteko on tosiasiassa sattumanvaraista ja poukkoilevaa. Strategiat näyttävät epäpoliittisilta. Ajan hengen mukaisia ilmauksia esimerkiksi markkinoiden hyödyntämisestä ja asiakaslähtöisyydestä niissä kyllä on. Vastaavasti löytyy linjauksia kansalaisuudesta ja oman tuotannon aseman turvaamisesta. Strategia jättää paljon liikkumatilaa poliittiselle päätöksenteolle. Kuntaorganisaation poliittinen ohjautuvuus ja poliittisten näkemysten yhteensovittamistehtävä eivät näy strategioista. Strategia poliittisena pelinä olisi oiva tutkimusaihe."

Näin lohduttomasti kirjoittivat Helin ja Möttönen kuntien strategioista viime vuonna julkaistussa Kohti aurinkoista tulevaisuutta tutkimuskatsauksessaan (pdf). Katsaus pyrki valottamaan eri kuntien strategioiden samankaltaisuutta ja toisaalta niiden kykenemättömyyttä toimia päätöksentekoa ohjaavina asiakirjoina.

Mitä ihmettä meidän pitäisi tehdä, jotta kuntien varsin rajalliset kehittämisresurssit kohdistuisivat kaikkein kipeimmin ratkaisua vaativiin asioihin? Tässä viisi ehdotustani:

1. Aloitetaan avoin keskustelu siitä, mitä paikalliset vaikemmat (ilkeät) ongelmat ovat.
Päästetään irti kaikesta jargonista ja kuunnellaan, mitä kuntalaiset ovat mieltä. Kaupunkistrategiassa esitetään paljon tavoitteita. Miten ne on mahdollista käytännössä toteuttaa? Ehkä lahtelainen valittamisen kulttuuri kumpuaa osin kuuntelemattomuudesta, tai ainakin tunteesta, että minua ei kuunnella?

2. Etsitään yhdessä ratkaisuja näihin ongelmiin.
Paikalliset viranomaiset, päättäjät, valtiovalta tai edes äiti eivät voi yksin ratkaista kaikkia ongelmia. Useat vaikeimmat ongelmat, vaikkapa nuorisotyöttömyys, ovat sellaisia, joissa meidän kaikkien (ihan kaikkien!) on yritettävä kantaa kortemme kekoon. Kulutusyhteiskunnassa vaikuttaminen tapahtuu usein rahan kautta: onko minun mahdollista työllistää yksi paikallinen nuori käyttämällä vaikkapa lähipalveluita? Miten kunta voi hankintalain puitteissa edesauttaa myös paikallisten yritysten työllistämisen edellytyksiä?

3. Hyväksytään, että voimme paikallisesti ratkaista vain osan asioista.
Elämme globaalien ongelmien, kilpailun ja toisaalta mahdollisuuksien keskellä. Yhdessä kunnassa voidaan ratkaista varsin rajallisesti ongelmia, jotka liittyvät valtakunnantasoisiin tai maailmanlaajuisiin ilmiöihin. Pystyttämällä henkisen suojamuurin pahaa maailmaa vastaan näivetämme kuitenkin vain alueen myönteisen kehityksen mahdollisuudet. Miten osaisimme keskittyä juuri niihin asioihin, joihin voimme eniten vaikuttaa?

4. Kokeillaan rohkeammin ja pienillä panoksilla.
Kokeilukulttuurista ja ketterän oppimisen menetelmistä puhutaan yritysmaailmassa paljon. Miksi kunnatkin eivät voisi kokeilla, erehtyä tai onnistua, oppia ja muuttua käytännön kokemusten kautta? Julkisessa palvelutarjonnassa tarvitaan paljon innovaatioita, joita voidaan kokeilla pienillä kustannuksilla ja nopeasti, jos halutaan. Lahdessa vaikkapa mainio Terveyskioski käy hyvin tällaisesta nopeasta ja ketterästä palveluinnovaatiosta! Mitä voimmekaan saavuttaa, jos asioita uskalletaan näiden kokeilujen jälkeen tehdä isossa mittakaavassa toisin?

5. Tehdään strateginen kehittäminen entistä läpinäkyvämmäksi.
Yhteiskunnallisia asioita täytyy avata, jotta ne muuttuvat ymmärrettäväksi ja kiinnostavaksi. Tärkeää on vaikkapa se, miten kaupungin taloudenpidosta kerrotaan verkkosivuilla. Esim. Ruotsin Växjö kertoo sivuillaan varsin luontevasti, minne ne kuntalaisen verorahat menevät. Isot ja pienet taloudelliset ja strategiset asiat asettuvat mittasuhteisiinsa, kun tietoa on helposti saatavilla.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Millaisia päätöksiä tehdään negatiivisuuden kehissä?

Käsi ylös sellainen yhteiskunnallinen aktiivi, jonka päivään ei kuulu aimo annos ahdistusta kotiseudun ja maailman totisista ongelmista, ihmisten ahdingosta, tulevaisuuden synkistä ennusteista, vaikeista päätöksenteon kompromisseista ja yleisestä negatiivisuudesta?

Niin, ei sydämetöntä ihmistä oikein toivo olevan päättämässä asioistamme.

Silti asenne erityisesti poliittisia päättäjiä kohtaan on usein yllättävän julmaa. Mikä ihme siinä on, että lähes miten tahansa törkeä kohtelu koetaan aivan sallituksi, jos kyseessä on poliittikko? Päätöksentekijä on totta kai lähtökohtaisesti nilkki, oman edun tavoittelija tai grynderin, vapaamuurarien tai ties-minkä-salaseuran lahjoma aivoton äänestyskone! Tai jos ei sellainen, niin ainakin joku hippi, sossutäti tai kukkahattumamma, ei sellaiset mistään mitään tiedä. Joko on liian nuori tai vanha, tai mikä pahinta nainen, ei niitä voi vakavasti ottaa. Ja aina ne tekevät vaan vääriä päätöksiä.

Huumori on kansan oikeus ja valtaapitäviä tuleekin pitää pilkalla lieassa. Vai?

Tottahan se on, että se ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Mutta miten hyvin molemmin puolisen epäluottamuksen kaivaminen oikein istuu uuteen vuorovaikutteisuutta hakevaan päätöksenteon maailmaan? Ihmisten kohtaamiseen, osallisuuteen ja mahdollisuuteen olla mukana suunnittelemassa yhdessä tehtäviä ratkaisuja. Mielestäni hirveän huonosti. Oikea osallistuminen on halua avata keskeneräisiä asioita ja ajatuksia, ottaa mukaan valmistelun alkuvaiheessa. Sen edellytyksenä on luottamus.

Kyllä minä ymmärrän, että ihmiset ovat monesta asiasta hurjan pettyneitä, syystäkin. Joskus asioita hoidetaan aidosti huonosti, ei ollenkaan tai liian myöhään ja kenties myös heikosti viestien. Näitä piirteitä on varmasti kaikissa Lahdessa paljon porua herättäneissä asioissa: koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmissa, pieleen menneissä peruskorjaushankkeissa, toriparkkihankkeen valmistelussa jne. Kaupungin täytyy osata oppia virheistään. Ihmisten terveydellä leikkiminen ei tietenkään ole sallittua missään olosuhteissa.

Miksi esim. Launeen koulun tilanteeseen ei sitten tartuttu jo aiemmin? Ovathan ongelmat olleet esillä jo vuosien ajan, eivät otsikoissa, mutta kuitenkin. Syy on peri-inhimillinen. Me ihmiset reagoimme nopeammin voimakkaan kielteisiin viesteihin ja siksi jatkossakin viestin saa nopeimmin perille rankan kritiikin kautta. Kriisiytyvään tilanteeseen puututaan.



Mutta mitä tapahtuu hiljaisille singnaaleille päätöksenteossa? Siellä ne ovat tänäkin päivänä, hiljaisesti taustalla nuo huomispäivän kriisit. Kuka puuttuisi vaikeammin hahmotettaviin kehityskulkuihin ennen kuin niistä sukeutuu mammuttimaisen kalliitta virheitä ja lehtien kirkuvia lööppejä?

Jaa niin mitä ne hiljaiset viestit voisivat esimerkiksi olla? Vaikkapa viesti siitä, miten valtavan suuria ja vaikeita uudistuksia sote-palveluissa tulevina vuosikymmeninä tarvitaan, tai miten heikosti nykyinen työttömyysturvajärjestelmä tosiasiassa palvelee työelämää, tai miten valtavaa korjausvelkaa olemme kerryttämässä koti-Suomen rapautuvaan tieverkkoon.

Kenties jonakin päivänä päätöksentekijäksi valitaankin robotteja, jotka voivat kylmänrauhallisesti laskelmoiden tehdä talousrationaalisia ja luonnonvaraoptimoituja päätöksiä? Jää se turha tunteilu ja ahdistus asioista. Koneitahan me suomalaiset osaamme kunnioittaa.

torstai 28. helmikuuta 2013

Mielenvikaista

Aamun ESS nosti esille äärimmäisen tärkeän havainnon: kolmannen sukupolven masennuslääkkeet (SSRI, serotoniinin takaisinoton estäjät) näyttävät olevan yhteydessä nuorten toteuttamiin rajuihin väkivallantekoihin. Suomessa on jopa 10 000 alle 19-vuotiasta, jotka käyttävät masennuslääkkeitä. Näin suurella otoksella saamme havainnoida myös lääkkeiden harvinaisia sivuvaikutuksia. On kohtalokasta, että psyykelääkkeiden huoleton määrääminen vauvaikäisestä vaariin onkin yksi syy suomalaisia viime vuosina eniten ravistelleisiin hirvittäviin väkivallantekoihin.

Käytetäänkö muuallakin maailmassa näin paljon SSRI -masennuslääkkeitä? Tein pienen verkkotutkimuksen ja törmäsin seuraaviin lukuihin. SSRI lääkkeillä on maailmassa n. 121 miljoonaa käyttäjää. Eniten läkkeitä käytetään pitkälle kehittyneissä teollistuneissa maissa (USA, Eurooppa, Japani). Kaikkien masennuslääkkeiden maailmanlaajuiset markkinat ovat n. 11 miljardin dollarin luokkaa. Kysymys on siis erittäin merkittävästä liiketoiminnasta, jossa lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia ja harvinaisempia sivuvaikutuksia testataan suoraan väestöllä.

Masennuslääkkeillä on myös runsaasti myönteisiä ominaisuuksia ja ne ovat tutkitusti vähentäneet esim. itsemurhien määrää maailmassa. Suomessakin itsemurhien määrät ovat vähentyneet huomattavasti 1990 -luvun synkistä vuosista [1, 2]. Ohessa linkki varsin maalaisjärkiseen videoon psyykelääkkeiden erilaisista vaikutusmekanismeista: Lääkitty mieli

Yksinkertaistaen näyttäisi siis siltä, että masennuslääkket tarjoavat kilpailukykyä ja yksilöllisyyttä äärimmilleen arvostavien yhteiskuntien aikuisväestölle sen tarvitsemia apuja: vitaalista elämänvoimaa ja työkykyä. Sen sijaan seuraavat sukupolvet ja niiden oireilevat yksilöt maksavat tästä kemikaalikoktailista ja yltiöpositiivisesta lääkkeisiin suhtautumisesta kovan hinnan.

Tarvitsemme lasten, nuorten ja aikuistenkin tilanteen parantamiseksi paljon enemmän lääketieteellistä, psykologista, pedagogista ja toisten ihmisten kohtaamiseen liittyvää viisautta. Kuulostaa vaikealta. Mitä jos aloittaisimme tänään suhtautumalla vaikka yhden päivän ajan kaikkiin vastaantulijoihin myönteisesti? Myös heihin - ja erityisesti heihin - jotka kulkevat pää painuksissa seinän viertä hipoen, tai haukkuvat sinut kassajonossa tai näppispalstalla. It all comes back to you.







maanantai 4. helmikuuta 2013

Osaammeko osallistua?

Kenen ehdoilla asuinalueesi kehittyy, kaupunkisi kasvaa ja kansakuntasi kukoistaa?

Osallisuudesta ja osallistumismahdollisuuksien kasvattamisesta puhutaan tänä päivänä paljon. Eipä ihme. 47,1 % äänioikeutetuista äänesti Lahdessakin viime syksynä epäluottamuslauseen koko edustuksellista kunnallisdemokratiaa kohtaan. Luottamushenkilöiden tehtävä ei ole helppo, sillä yhtäältä taloudelliset ja väestörakenteeseemme liittyvät paineet puristavat tekemään radikaalejakin rakenneuudistuksia, muuta toisaalta asukkailta saatu heikko tuki pakottaa varovaisuuteen ja varmisteluun. Rohkeita uudistajia tai toisinajattelijoita "rankaistaan" seuraavissa vaaleissa. On helpompaa lymyillä verhoissa ja vältellä hankalia tilanteita.

Ihmiset kokevat olevansa kaukana puolueista, mutta mielestäni he ovat oikeastaan etääntyneet päätöksenteon arjen todellisista valintatilanteista. Paikallistasonkin politiikan kysymykset ovat monimutkaisia ja usein varsin heikosti asetettavissa esimerkiksi perinteiselle oikeisto-vasemmisto -akselille. Tämä ei kuitenkaan estä tekemästä niistä - olkoon kyseessä vaikkapa Lahden joukkoliikenneuudistus, soten palvelurakenne tai lähikirjastot - mitä suoraviivaisinta oikeisto- tai vasemmistopolitiikkaa. Kansa näkee tästä politiikasta vain valtuuston salin sirkusteatteriosuuden, puhuvat päät suoltamassa samaa retorista jauhatusta vuodesta toiseen. Kaikki tietävät olevansa vähän väärässä, mutta mitäs siitä "kun vaalien alla kuuluu olla tätä mieltä".

Näyttää ilmeiseltä, että asukkaiden näkökulmia halutaan Suomen eri kaupunkien (ks. esim. Turku, Tampere, Lahti, Vantaa) kehittämisessä yhä useammin kuulla suoraan, ohi edustuksellisen demokratian tai mieluiten sen tukena.

Erilaiset uudet osallistavan suunnittelun välineet ja menetelmät voivat tarjota kaupungeille kivan jipon ja hauskaa puuhastelua demokratian syvään kriisiin. On kansalaispaneelia, sosiaalisen median kevyttä chattia, tviittiä, keskustelufoorumia ja toisaalta järeämpiäkin aloitepalveluita jne. Nämä välineet ovat aivan käypiä työkaluja aitoon vuorovaikutukseen sekä vaikuttavaan työskentelyyn, mutta ne ovat parhaimmillaankin vain menetelmiä tai välineitä. Kaikkein tärkeintä on määritellä millä tasolla asukkaiden osallistumismahdollisuuksia oman kaupungin kehittämiseen halutaan tukea. Lähdetäänkö tulevaisuuden keskeisiä valintoja tekemään yhdessä vai onko tärkeimmät suunnat ja linjavedot jo tehty asukkaan mielipidettä kyseltäessä? Molemmissa tapauksissa voidaan silti tehdä hyvää ja avointa, osallistavaa suunnittelua - osallistumisen rajat ovat vain erilaiset. Varmasti kaupungin eri toimissa tuetaan jatkossakin asukkaiden osallistumista monella eri tasolla.

Uusien vuorovaikutteisten toimintamallien arvo kaupungin kehittämisessä määräytyy teknologisten välineiden älykkäästä ja suunnitelmallisesta käytöstä, valmistelevien tahojen sosiaalisista taidoista; kyvystä luoda rakentavaa vuorovaikutusta asukkaiden, kansanäänestyksellä valittujen edustajien sekä kaupungin asiantuntijoiden välillä.

Osaammeko me lahtelaiset osallistua tulevaisuuden suunnitteluun ja katsoa vähemmän menneeseen? Päästää irti ennakkoluuloista ja kertoa avoimesti omia ajatuksia kaupungin tulevaisuudesta?

maanantai 10. joulukuuta 2012

Vihreiden ryhmäpuheenvuoro Lahden talousarviosta 2013

Talousarviovaltuusto 10.12.2012
Lahden Vihreän valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro
Saara Vauramo, ryhmäpj.


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut


Vuosi sitten päättäessämme talousarviosta ja suunnitelmasta, elimme talouden näkymien osalta sumuisia epätietoisuuden aikoja. Tällä hetkellä näyttää varsin kirkkaasti siltä, että talouden yleinen kehitys on taantumaa kohti – tai kuten viime viikolla saimme lehdestä lukea, olemme jo saavuttaneet taantuman tunnusmerkit Suomen bkt:n laskiessa. Oletetaan, että taantuman pohja tullaan saavuttamaan ensi keväänä. Julkishallinto reagoi verotulokertymien muutosten sekä toimeentulotukimenojen kasvun vuoksi kuitenkin viiveellä, joten taantuman taloudellisia vaikutuksia kantautuu myös taloussuunnitelmavuosille 2014 ja 2015. Verokorotuksille on siten varmasti tarvetta jatkossa, mutta erityisesti tulee olemaan tarvetta palveluiden tuotantorakenteen seikkaperäiseen läpikäyntiin.

Palvelurakenteiden muutoksia ei tule tehdä muutoksen itsensä tähden vaan siksi, että hallittuna prosessina muutoksia voidaan tehdä ennakoivasti ja tärkeimmistä palveluista kiinni pitäen, eikä kertarysäyksellä. Valitettavasti usein näyttää siltä, että hallittua ja vapaaehtoista muutosta ei kyetä tekemään vaan suuret muutokset syntyvät kivuliaasti - ajetaan siis vanhalla mallilla täysillä seinää päin. Mitä palvelurakenteen muutoksella sitten tarkoitetaan? Asukkaalle se on näyttäytynyt ehkä vain pienempien yksiköiden, kuten kirjastojen ja koulujen jatkuvana lakkauttamisuhkana. Pienten yksiköiden lakkauttaminen vaikuttaa näpertelyltä talouden isossa kokonaisuudessa ja aiheuttaa muutosvastarintaa. Piiloon, jonnekin liian vaikeasti ymmärrettävän byrokratiasanahelinän taakse kätkeytyy iso ja todellinen huoli palveluiden rahoittamisesta ja henkilöresurssien riittävyydestä tulevaisuudessa. Yksinkertaisesti, emme voi jatkaa näin. Kaikkia nykyisiä palveluita nykyisellä tuotantotavalla ei kyetä pitämään yllä 2020- ja 2030 –luvun Suomessa. Ensin loppuu henkilökunta ja sitten raha. Julkisen palvelurakenteen hallittua muutosta on aika tehdä jo tänään.

Juuri asukas, kaupungin palveluiden käyttäjä, on avainasemassa ratkaistaessa tulevaisuuden julkisten palveluiden tarjottimen sisältöä. Kysymys meille päättäjille ja päätösten valmistelijoille kuuluu, miten rakennamme hyviä, ihmisläheisiä ja kustannustehokkaampia palveluita, joita kaupunkimme asukkaat osaavat ja haluavat käyttää? Ehkä kaupunginosien asukkaiden tulisikin päästä nykyistä enemmän suunnittelemaan oman alueensa palvelukokonaisuutta taloudellisten realiteettien rajoissa? Osallisuuden lisääminen esim. osallistuvan budjetoinnin keinoin voisi parhaimmillaan toteutua alhaalta ylöspäin ideoituina palveluratkaisuina ja kasvattaa ihmisten käsityskykyä suuremman kokoluokan haasteista. Kuka sitten katsoo kaupungin taloudellisen ja toiminnallisen kokonaisuuden perään? Se on itseään ja äänestäjiään kunnioittavan valtuutetun oikeus ja mielestäni myös velvollisuus. On tilanteita, joissa vaikeita ratkaisuja yksittäisten palvelupisteiden kohtalosta joudutaan tekemään kaupunkitasoisen kokonaisuuden vuoksi. Virkamiesvalmistelussa täytyy antaa riittävän selkeä kuva palvelujärjestelmien kokonaisuudesta, jotta poliittista vastuuta kyetään kantamaan entisestä laajemmalla joukolla.

Arvoisat kuulijat

Viime viikkoina on puhuttu julkistalouden velkaantumiskehityksestä ja Lahden kaupunkikonsernin investoinneista. Välillä tämä keskustelu Lahden kaupungin taloudesta on laajentunut valtakunnantasoisiin medioihin asti melko värittyneiden kielikuvien kanssa. Lahden on todettu upottavan itsensä velkasuohon ja vievän viimeisenkin elämänvoiman mukanaan alueelta. Hätiin on huudettu kaikkia kynnelle kykeneviä tahoja aina pääministeristä lähtien. Tulkaa nyt Lahteen oikeasti.

Onneksi emme ole näin hurjassa tilanteessa. On totta, että Lahden kaupunkikonserni velkaantuu huomattavasti lähivuosien aikana. Velkaantuminen johtuu kuitenkin investoinneista, joita tehdään alueen tulevaisuuden vuoksi. On vaikea kuvitella tilannetta, jossa sisäilmaongelmista kärsivien koulujen uudistamisesta luovuttaisiin sen vuoksi, että velkaa koulujen korjauksiin tai uusien koulurakennusten toteuttamiseen ei haluta ottaa. Kuka muistaa vielä miten Lahtea kehitettiin laman syvimpinä vuosina 1990-luvulla? Investoimalla huomattavia summia mm. Vesijärven sataman alueen kehittämiseen, runsailla EU –tuilla tosin. Tänä päivänä kaikki lahtelaiset voivat nauttia viihtyisästä ranta-alueesta ja puhtaasta Vesijärvestä sekä Sibeliustalosta. Ranta-alueen kehitys on lisännyt huomattavasti Lahden vetovoimaa asuinympäristönä. Investoinneilla voidaan tehdä myös elvytyspolitiikkaa, eli luoda työpaikkoja, sekä vähentää kaupungin kiinteistöjen korjausvelkaa. Näin tehtiin Lahdessa myös vuoden 2008 taantumanotkahduksen yhteydessä. Lahden keskustan kehittäminen on seuraava askel kaupunkiympäristömme laadun kohentamisessa. Ei tehdä asiasta liian vaikeaa tai suhteettoman suurta numeroa, vaan ryhdytään jo toimeen. Oikeasti.

Vihreä valtuustoryhmä haluaa nostaa esille vielä erään investointeihin liittyvän asian. Viime vuoden talousarviokäsittelyssä kaupunginhallituksen jäsen Kirsti Vaara esitti ponnen, joka äänestyksen jälkeen hyväksyttiin talousarvioon. Ponnen sisältö kuului näin: ”Seuraavaan talousarviokirjaan vuodeksi 2013 merkitään kadunrakennuskohteiden yksilöidyt kustannusarviot.” Edelleen tämä kohta sivulla 204 on puutteellisesti valmisteltu, sillä kaikkia investointeja ei selvästikään luetella työkohteissa. Miksi kadunrakennusinvestointien tarkkaa listaa ei haluta kertoa valtuustolle, vaikka niihin tarvittava rahoitussumma kyetään esittämään tuhannen euron tarkkuudella? Valtuuston tiedonsaanti kaupungin investointikohteista ei ole toisarvoinen asia, vaan olennaisen tärkeää tietoa velkaantumiskehityksen ja asioiden arvottamisen näkökulmasta.

Lahden Vihreä valtuustoryhmä on päätynyt kannattamaan sosiaalidemokraattien esitystä joukkoliikenteen lipputuotteiden ja lippujen hintojen säilyttämisestä tämän vuoden tasolla. Tuettujen lipputyyppien hintojen pitäminen nykytasolla on kasvattanut joukkoliikenteen käyttäjämääriä johdonmukaisesti parin viimeisen vuoden ajan. Tästä strategian mukaisesta kehityksestä on järkevää pitää kiinni. Joukkoliikenteen kehittäminen vaatii jatkossa liikenteen järjestämismallista riippumatta joka tapauksessa selvää taloudellista lisäpanosta. Lippujen hinnoilla on ratkaiseva merkitys joukkoliikenteen houkuttelevuuden kasvattamisessa.

Ryhmämme tuki kaupunginhallituksen käsittelyssä virkamiesesityksestä poiketen kouluavustajien määrän pitämistä nykytasolla. Ymmärrämme, että Lahdessa kouluavustajien määrä on valtakunnantasolla poikkeuksellisen korkea. Niin ovat myös ne sosiaaliset ja taloudelliset haasteet, joissa useat alueemme lapsiperheet tänäkin jouluisena maanantaina painivat. Lahden Vihreä valtuustoryhmä ehdottaakin sivistystoimialalle, että kouluavustajien työpanosta suunnattaisiin erityisesti sellaisten oppimisympäristöjen kehittämiseen ja toteuttamiseen, joka huomioisi myöhemmin syrjäytymisvaarassa olevat oppilasryhmät, kuten vilkkaat pojat. Lahdessa voitaisiin luoda uusi, vahvasti nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevä koulunkäyntiavustajan malli, jossa tunnistettaisiin riskiryhmiin kuuluvat lapset ja luotaisiin erityisesti heille soveltuvia uusia oppimisen ja elämänhallinnan malleja. Käytetään kouluympäristömme lisäresurssit taidokkaalla tavalla alueen lasten ja nuorten hyväksi.

Hyvät lahtelaiset, arvoisa puheenjohtaja ja kunnioitetut valtuutetut

Näillä huomiolla Vihreä valtuustoryhmä on valmis hyväksymään talousarvion vuodelle 2013 sekä taloussuunnitelman vuosille 2013, 2014 ja 2015. Henkilökohtaisesti haluan tässä yhteydessä esittää myös kiitokseni valtuustokollegoille sekä lukuisille viranhaltijoille, joiden kanssa olen saanut työskennellä kuluneen neljän vuoden aikana. Hyvä yhteistyö on Lahden kasvun ja kehityksen sekä kestävän taloudenpidon perusta.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Bruttoa haettiin, nettoa tuli..

Kuluneen viikon torstaina nähtiin erikoisimpia poliittisia käänteitä koko valtuustokauden aikana, kun Lahden seudun joukkoliikennelautakunta päätti joukkoliikenteen järjestämistavan valinnasta vuoden 2014 kesästä eteenpäin.

Lahden teknisessä lautakunnassa sekä kaupunginhallituksessa äänestetty kanta (6-5) Lahden sisäisen joukkoliikenteen järjestämisestä bruttomallisena kääntyikin kokouksessa nettomalliseksi. Erikoisen tilanteesta tekee se, että muiden kuntien edustajat ratkaisivat käytännössä Lahden sisäisen liikenteen järjestämistavan. Onnittelut kokoomukselle aivan uuden kuntayhteistyömallin kehittämisestä! Uskon, että kuntarajoihin ripustautuneet marjaliisat päättäisivät varmasti mielellään muistakin Lahden kaupungin strategisista valinnoista. Hurraa demokratia, politiikka on totta vieköön tarua ihmeellisempää!

Keskustelu netto- ja bruttomuotoisen joukkoliikenteen järjestämistavan välillä on tämän hetken tiiviistä tunnelmista huolimatta ajautunut mielestäni liiankin syvälle poliittisten ideologioiden valmiiksi kaivettuihin kuoppiin. Lahden vasemmistoryhmät kannattavat bruttomallista liikennettä, jossa kaupunki ottaa vetovastuun asioista. Oikeistoryhmät haluavat liikennöitsijän kantavan jatkossakin taloudellisen vastuun sekä pääroolin liikenteen kehittämisestä. Arviot näiden kahden mallin talousvaikutuksista ovat vain arvioita, ja lopputulokseen vaikuttaa huomattavan monia tekijöitä (palvelutaso, lippujen hinnat, kalustovaatimukset, joukkoliikenteen käyttöaste). Keskustelussa on puhuttu tähän asti lähinnä näistä arvioiduista kustannuksista, ei juurikaan siitä miten joukkoliikennettä halutaan nykyisestä parantaa tai miten kaupunkiseudulla osataan viisaasti ohjata liikenteen kehittämistä näiden eri mallien avulla.

Minusta molemmat mallit antavat mahdollisuuden kehittää joukkoliikennettä. Tässä pohdintaani mallien vahvuuksista ja heikkouksista:

Kuva 1. Netto- ja bruttomallisen joukkoliikenteen järjestämistapojen vahvuuksia. Jos/kun tavoitteena on liikenteen merkittävä kehittäminen ja muutos nykytilanteesta, antaisi bruttomallinen järjestämistapa tähän enemmän edellytyksiä kaupungin ohjatessa koko palettia. Nettomallin vahvuutena on kevyemmät taloudelliset riskit, sekä parempi mahdollisuus luoda liikennöitsijälle positiivisia kannustinmekanismeja (strategisempi kumppanuus).

Kuva 2. Netto- ja bruttomallin heikkouksia. Bruttomallissa ongelmana on potentiaalisesti huomattavan paljon suurempi taloudellinen kuormitus, kaupungin toiminnan ulottaminen "ei ydintehtäviin", sekä laatutekijöiden (kalusto) ohjaus lähinnä vain sanktiokeinoilla. Nettomallin isoimpana heikkoutena pidän sitä, että isoja muutoksia joukkoliikenteessä ei välttämättä saada liikennöitsijävetoisesti aikaiseksi.

Bruttomallissa on enemmän mahdollisuuksia ja enemmän heikkouksia kuin nettomallissa. Nettomalli on kevyempi kaiken kaikkiaan, mutta edellyttää kilpailutus- ja sopimusvalmisteluvaiheessa kaupungilta enemmän asiantuntemusta. Nettomallin sisään on rakennettava jonkinlainen vipujärjestelmä, joka lähtee keventämään kaupungille tulevia kustannuksia jos liikenteen käyttäjämäärät kasvavat. Muutoin luomme joukkoliikenteen kehittämisen kannalta jälleen nykyisen kaltaisen, negatiivisen kannustinmallin, jossa kaupungille aiheutuvat lisäkustannukset kasvavat liikenteen käyttäjämäärän kasvaessa.

Erikoisesta päätöksentekokuviosta huolimatta näen nettomallissa myös myönteisiä puolia. Mielenkiintoisin näistä mahdollisuuksista on strategisemman kumppanuuden rakentaminen alueen liikennöitsijöiden kanssa. Kaupunkiseudun isoja tavoitteita (esim. kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, uusien työpaikkojen luominen jne.) täytyy edistää nykyistä paremmassa yhteistyössä yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa. Yritysten rooli kehittämisen kumppanina kasvaa takuuvarmasti tulevaisuudessa, kun julkisen sektorin resurssit kapenevat. On tärkeää, että siihen lähtökohtaisesti luodaan vahvat edellytykset.