Puhe Lahden yleiskaavasta 2025

Kaupunginvaltuuston kokous 14.5.2012
57§ Lahden yleiskaava 2025

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Olemme päättämässä eräästä tämän valtuustokauden merkittävimmästä asiasta, Lahden kaupungin uudesta yleiskaavasta. Kuluneen valtuustokauden alussa laadittu kaupungin strategia ja sen visio houkuttelevasta ja elinvoimaisesta ympäristökaupungista on saamassa päijäthämäläisen, Salpausselkiä syleilevän hahmonsa tämän kaavan myötä. Yleiskaavassa näkyy voimallisesti Lahden ponnistelu alueen strategisten tavoitteiden kanssa.

Kestävä kehitys rakennemuutosalueella ei voi tarkoittaa vain luonnonsuojelua, vaikka suojeluasiaankin ryhmämme tulee tämän pykälän käsittelyssä vielä myöhemmin palaamaan. Lahden kestävä kehittyminen on kokonaisvaltaista vastuunottoa siitä, että yhdyskuntarakenne mahdollistaa kohtuulliset elämän olosuhteet alueen asukkaille. Lahden on kyettävä huolehtimaan houkuttelevasta ja elinvoimaisesta yritysympäristöstä, olosuhteista, jotka ruokkivat uusien työpaikkojen syntyä alueelle. Tarvitaan yhdyskuntarakennetta, jossa palvelut ovat helposti eri-ikäisten asukkaiden saavutettavissa. Ihmisten hyvinvointia, tasavertaisuutta ja tulevaisuuden mahdollisuuksia tulee kaikkia tukea maankäytön keinoin.

Maankäytöllä vaikutetaan vahvasti palveluiden sijoittumiseen. Yleiskaavatyössä on tullut yllätyksenä se, että lahtelaiset ovat valmiita hyväksymään tiiviimpää maankäyttöä, jotta kaupunginosien palvelutarjontaa kyetään pitämään yllä ja kehittämään. Alueen asukkaat ovat siis paljon valmiimpia muutokseen, kuin me päättäjät joskus osaamme arvatakaan. Lahdessa on muutospotentiaalia ja positiivisia voimia, jotka ansaitsevat tulla huomatuksi!

Lahti kaupungistuu. Se tarkoittaa alueen sitomista yhä tiiviimmäksi yhdyskuntarakenteeksi solmuilla, joita käytännössä tehdään liikenteen ratkaisuilla sekä asuinalueiden, yritysten ja kaupan sijoittamisen päätöksillä. Näillä päätöksillä tehdään joko hyvää ja arjen kannalta toimivaa kaupunkia, tai huonoa ja tulevaisuuden kannalta kestämätöntä kaupunkia. Molemmista meillä on täällä kokemusta. Nyt on aika oppia virheistä ja tehdä parempaa yhdyskuntarakennetta.

Kaupan suuryksiköiden sijoittamisessa olisimme tälläkin valtuustokaudella voineet tehdä paljon jämäkämpää maankäytön politiikkaa. Lahdessa on tähän asti kuitenkin haluttu uskoa maankäytön politiikkaan, jossa kaupungin rooli on positiivisesti mahdollistava. Mahdollistetaan työpaikkoja sekä kilpailua kaupan toimijoiden välille kaavoittamalla marketteja autoliikenteen näkökulmasta hyvin saavutettaville paikoille. Mahdollistetaan minkä kokoisten omakotitalojen rakentaminen tahansa, koska tonttikoolla emme voi tiiviinä kaupunkina kilpailla. Mahdollistetaan keskustan elpyminen sen jälkeen, kun olemme ensin omilla maankäytön linjauksilla saaneet alueen kaupalliset toimijat pinteeseen. Mahdollistetaan, kenties mahdottomiakin asioita?

Kaupunkien käsissä olevaa kaikkein voimakkainta, rajoittavan maankäytön politiikan korttia ei ole Lahdessa haluttu käyttää. Ehkä senkin aika on nyt osin tullut, päätellen vaikkapa siitä, ettei uusia kaupan suuryksiköitä enää haluta kaavoittaa Lahteen. Mielestäni keskustan kehittämisen nykyhetken kivuliaisuus aiheutuu pitkälti siitä, että ensimmäistä kertaa olemme tekemässä autoliikenteen kannalta rajoittavia maankäytön ratkaisuja. Uskon ja toivon, että keskustan tulevat kävely, pyöräily ja joukkoliikenneratkaisut sekä lisärakentaminen konkretisoivat kaupungin mahdollisuuksia vaikuttaa ihmisten liikkumistapoihin, arjen sujuvuuteen ja kaupungin viihtyisyyteen. Toivottavasti Lahdessa ei jäädä kärvistelemään kalkkiviivoille, vaan uskalletaan tehdä näitä ratkaisuja.

Yleiskaava on yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jonka merkitys konkretisoituu asemakaavatasolla koko alueen maankäyttöä ohjaavana linjapaperina. Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki on usein tuonut esille myös yleiskaavan heijastevaikutukset kaupungin strategiaan: Lahden strategia kehittynee yhdessä jatkuvasti päivittyvän yleiskaavan kanssa. Lahden kaupungin strategian tavoitteet kasvavasta ympäristökaupungista asettavat meidät päättäjät selkä seinää vasten. Tulevien valtuustokausien aikana vaaditaan vahvempaa pureutumista mm. yhdyskuntarakenteen ja joukkoliikenteen yhteen nivomiseen. Uudet asuinalueet voisivat lähtökohtaisesti olla myös joukkoliikenteen parhaimman palvelutason vyöhykkeitä, jos ne toteutettaisiin kaupunkimaisesti ja ainakin osin, korkeampana rakentamisena. Onko Lahti valmis kaupungistumaan?

Haasteista ja pohdintaa sekä kritiikkiäkin herättävistä asioista huolimatta Lahden yleiskaava 2025 on erinomainen esimerkki hyvässä yhteistyössä toteutusta suunnitteluprosessista, johon ovat osallistuneet eri toimialat, lukuisat asiantuntijatahot ja tavalliset lahtelaiset. On hyvä huomata, että nykyinen toimialamallimme antaa myöden sektorirajat ylittävälle yhteistyölle, jonka tuloksesta voimme kaikki olla tänään vilpittömän ylpeitä. Ei ylpistellä, parannettavaakin jää vielä sopivan paljon. Tämän oikeusvaikutteisen yleiskaavan turvin Lahden on kuitenkin hyvä kasvaa huomiseen.

Hyvät valtuutetut, arvoisa puheenjohtaja ja kuulijat. Haluan esittää koko vihreän valtuustoryhmän puolesta kiitokset kaikille yleiskaavan valmistelussa mukana olleille tahoille ansiokkaasta työstänne.

Mitä pakkaisin neljän vuoden laivamatkalle?

Olen tehnyt päätökseni ja jättäydyn ensi syksyn kuntavaaleista rannalle. Mieli on hieman haikea - sinne lipuu hullunkurinen, raskassoutuinen, rakkaaksi käynyt sirkuspaatti. Päällimmäinen tunne on kuitenkin vapaus. Elämää voi kaiketi olla ilman politiikkaakin.

Myönnän auliisti, että neljän vuoden pikakurssi politiikkaan ei oikeuta minua mestaroimaan aiheella. Olen politiikan noviisi, ja sellaiseksi nyt tällä haavaa jäänkin. Kokemus on yhtä kaikki ollut hyvin mielenkiintoinen. Väitän (näin väitelleenä ihmisenä), että nämä neljä vuotta ovat tuoneet minulle enemmän yleissivistystä ja maalaisjärkeä kuin koko takana oleva koulutusputki konsanaan. Kuntapolitiikka on iso mahdollisuus oppia huikean paljon yhteiskunnasta ja yhteistyöstä. Se ei tule ilmaiseksi: lukemattomat kokoukset, viikonloppujen paperipinot, kiukkuisesti asiaansa ajavat kuntalaiset ja jatkuvasti mielessä pyörivät yhteiskunnalliset asiat ovat pois jostakin. Ne ovat pois itsekkäästä vapaa-ajasta.

Tuuli puhaltaa, laiva keinuu. Suuret laivat kuulemma kääntyvät hitaasti, sanotaan. Politiikassa pitää kai osata nauttia pienistä onnistumisista kaiken ahertamisen keskellä. Meille Vihreille tällainen pieni onnistuminen oli mm. Lahteen vuoden 2011 alusta saatu joukkoliikenteen vaihtolippu, jota oli kauan kaivattu. Isot onnistumiset tulevat vain hyvällä yhteistyöllä, joka ei katso puoluerajoja. Lahti keinuu aallokossa, tuuli on myötäinen - vaan viekö se meitä riittävän kauan? Saadaanko yhteisesti päätetyistä kehittämisen linjauksista riittävän nopeasti konkreettista hyötyä talouden epävakaan rintaman sumentaessa horisontin?

Jos saisin neljän vuoden matkakokemuksella sanoa pienen vinkin laivan kyytiin mieliville, kertoisin, että pakkaa matkaasi kevyt reppu ja avoin mieli. Kevyt reppu siksi, että tärkeintä on kyetä tekemään järkeviä päätöksiä muuttuvassa ajassa, eikä ajaa vain omaa agendaa yhä raskaammalla asenteella. Avoin mieli siksi, että siinä rannalla laiturin nokassa, siinä kaikki on vielä niin selvää.

Ei muuta kuin rai rai ja sirkus käyntiin! Jälleen on 59 lippua jaossa vaiherikkaalle matkalle.

Tässä ei nyt odoteta laivaa vaan ihmetellään Tukholman ekologisen kaupunginosan Hammarby Sjöstadin kanavaratkaisuja valtuuston Ruotsin matkalla lokakuussa 2011.

Joinakin hetkinä valtuutetut pääsevät nauttimaan myös auringosta.

Kalvosulkeisia unohtamatta. Tässä Växjön kaupunkisuunnittelujohtaja Kristina Thorvaldsson kertoo heidän käyttämästään kestävän kehityksen arvioinnista. Paluumatka Suomeen alkaa, laiva keinuu..

Mitä Lahden metsille pitäisi tehdä?

Kuluneella viikolla on käyty mielenkiintoista debaattia kaupunkimetsien hoidosta. Lahden kaupungilla on 5 000 ha kaupunkimetsiä, joista valtaosa (n. 3 000 ha) on ikääntyneitä kuusikoita. Kaupunkimetsien ikääntyminen herättää metsätoimessa voimakasta huolta metsien turvallisuudesta ja metsäomaisuuden tuhoutumisesta. Metsätuholaisten levinneisyyttä on kartoitettu Lahden kaupunkimetsissä viime vuonna. Päätelmänä esitettiin, että kaupunkimetsämme ovat niin sairaita, että hakkuita pitäisi moninkertaistaa nykyisestä. Metsätuholaiskysymykset ovat olleet taustalla myös teknisen lautakunnan luopuessa valtaosasta yleiskaavan uusia suojelualuevarauksia (Pesäkallio, Viuha, Kitterönsuo).

Näin pääsiäisen kunniaksi voi hyvin kysyä: kumpi on muna ja kumpi kana metsätuhoista ja hakkuista puhuttaessa?

Metsätuholaiset ovat todellisuutta Lahden kaupunkimetsissä. Esim. Teivaanmäellä on runsaasti kirjanpainajan vioittamia kuusia. Kirjanpainajasta (Ips typographus) kerrotaan Metlan sivuilla seuraavaa: "Kirjanpainajat lisääntyvät heikentyneissä pystypuissa, tuulenkaadoissa, lumenmurroissa sekä tuoreessa kuusipuutavarassa. Jos kirjanpainajia on paljon, ne kykenevät joukkovoimansa turvin iskeytymään myös täysin terveisiin puihin. Kirjanpainajat iskeytyvät useimmiten valoisilla paikoilla oleviin kuusiin, esim. hakkuuaukkojen reunapuihin." Miksi Teivaalla tai Tanssimäellä esiintyy nyt paljon kirjanpainajaa? Voisiko syynä olla molemmilla alueilla taannoin suoritetut metsänhoitotoimet ja niiltä korjaamatta jääneet kuorelliset kuusen rangat? Tuholaisinvaasio on alunperin voinut lähteä liikkeelle metsänhoitotoimien ja/tai myrksytuhojen jäljistä. Nyt tuhoa korjataan hoitamalla lisää metsää. Luonnonsuojelu, joka on Lahdessa esitty metsätuhojen riskitekijänä, ei ole tässä syiden ja seurausten kehässä näytellyt vielä mitään roolia.

Olen itsekin sitä mieltä, että kaupunkimetsiä - ainakin isona kokonaisuutena - tulee jossakin määrin hoitaa. Kaatumisvaarassa olevia puita on poistettava polkujen ja teiden varsilta. On mietittävä millaisen riskin tasaikäiset vanhat kuusikot monokulttuuriympäristönä muodostavat: ainakin teoriassa tuholaiset ja rajusti muuttuvat ympäristötekijät voisivat kerralla pistää sileäksi laajoja metsäalueita. Kaupunkimetsien uudistaminen talousmetsien tavoin ei kuitenkaan ole tarpeen. Ikääntyneitä metsiä voidaan uudistaa myös hienovaraisemmin, pienialaisempina aukkoina ja ajan kanssa. Silloin lisättäisiin monimuotoisuutta. Samalla myös luonnontilaisempien alueiden arvo pitäisi ymmärtää.

Lahden metsien hoidon periaatteet pitäisi kirkastaa viheralueohjelmassa. Vastauksia on etsittävä lukuisiin kysymyksiin, kuten: millaisia virkistyalueita Lahden metsien halutaan olevan? Miten ikääntyneitä metsiä tulisi käsitellä/hoitaa, jotta niiden virkistysarvo turvataan myös tuleville polville? Mikä metsässä on olennaista virkistäytymisen kannalta? Millainen arvo luonnontilaisilla metsillä on kaupungissa?

Pauliina Peltonen tutki Tampereen virkistysmetsien hoidon viestintää amk -opinnäytetyönään ja totesi seuraavaa: "Kyselytulosten pääviestinä oli, että viestintää on kehitettävä ja kaupungin toiminnan on oltava vuorovaikutteisempaa. Virkistyskäyttäjät haluavat vaikuttaa ja kokea pystyvänsä sanomaan mielipiteensä metsienhoidosta ja metsien suunnittelusta niin, että sillä on vaikutusta päätöksiin. Virkistyskäyttäjät eivät kokeneet pystyvänsä vaikuttamaan kaupunkimetsäasioihin haluamallaan tavalla."

Kaupunkimetsien hoidossa korostuu vuorovaikutteisuus asukkaiden kanssa. Aivan kuten kaikessa kaupunkisuunnittelussa, myös kaupunkimetsien hoidossa riittää yhteensovittamista erilaisten toiveiden ja mielipiteiden sekä tieteenalojen kanssa. Lahden viheralueohjelman asukaskysely (v. 2011, n=100) kuvaa myös hyvin näitä erilaisia arvostuksia: "Yleisesti viheralueiden hoitotason nostoa toivottiin, toisaalta osa toivoi viheralueiden luonnonmukaisempaa hoitoa ja suojelualueiden määrän nostoa." Nyt pitäisi erilaiset metsien hoidosta kiinnostuneet tahot saada saman pöydän ääreen, jotta ilmeisiin kiistanaiheisiin löydettäisiin kestävämpiä ratkaisuja. Sillä sehän on vain hieno asia, että kaupunkilaiset ovat kiinnostuneita omasta lähiympäristöstään.

Teivaanrinteen harsuuntuneita kuusia.

Hollolan Pirunpesän kuusikkoa.

Tapanilan kuusimetsää.

Kotivanhempi vai huono vanhempi?

Keskustelu kotihoidontuen leikkauksesta sai pienten lasten hoitoon liittyvän tunteellisen keskustelun jälleen roihahtamaan liekkeihin. En halua tässä pureutua kotihoidontuen huhuttuun leikkaamiseen yli 2v lasten perheiltä, joka onneksi torpattiin ideana. Se olisi taloudellisestikin ollut aivan älyvapaa ratkaisu. Sen sijaan on kiinnostavaa pöyhiä sitkeässä eläviä käsityksiä hyvästä ja huonosta vanhemmuudesta. Pitkien hoitovapaajärjestelmien maassamme kiistellään hyvästä ja huonosta vanhemmuudesta lapsen kotona viettämien hoitokuukausien valossa. Hyvät vanhemmat hoitavat lapsen mahdollisimman pitkään kotona, itsekkäät ja huonot vanhemmat vievät lapsen hoitoon. Tämä on tosiasiassa, faktat huomioiden, aivan liian korrektisti ilmaistu. Faktisesti tasa-arvoisessa Suomessa puhutaan edelleen hyvistä ja huonoista äideistä.

Vain 4 % kotihoidontukea saavista vanhemmista on isiä. Esim. helmikuussa 2012 kotihoidon tukea sai 59 531 äitiä, mutta vain 2 438 isää.

Suomessa suurta arvostusta nauttivan professori Liisa Keltinkangas-Järvisen uusi teos Pienen lapsen sosiaalisuus marssittaa vakuuttavan tutkimusaineiston lapsen ensimmäisten elinvuosien merkityksestä sosiaalistumiskehityksessä. En ole lukenut kirjaa, mutta aiempia Keltinkangas-Järvisen tekstejä kylläkin hartaudella. Tutkimuksen päätelminä on esitetty, että päiväkodit eivät ole hyviä hoitopaikkoja alle 2v lapsille. Tämä toistaa jo aiemmin Suomessa vahvasti puolustettua näkemystä kotihoidon ja pienten hoitoryhmien hyödyllisyydestä.

Ei varmasti käy kiistäminen, että hyvin voivassa kodissa ja pienessä hoitoryhmässä lapsen on paras kasvaa! Tämä varmasti toimii myös sen maagisen 2v rajapyykin ylittäneidenkin lasten kanssa. Mutta miten ihmeessä suurperheiden lapset selviävät? Miksi päiväkotiuran aikaisin aloittaneista on kuitenkin keskimäärin tullut ihan järkeviä ja innovatiivisiakin ihmisiä? Miten muualla maailmassa oikein pärjätään, kun lapset täytyy joskus laittaa hoitoon jo muutaman kuukauden ikäisenä?

Meidän perheessä on pian 5v täyttävät kaksoset, joiden kanssa on herkullisella tavalla päässyt tarkastelemaan kahden erilaisen ihmisen kehitystä. Lastemme temperamentit, kyvyt, sosiaalisuus, ryhmässä pärjääminen, stressin hallinta ja kiinnostuksen kohteet ovat aivan pienestä lähtien olleet erilaisia. Erilaiset kehitysvaiheet ja henkinen valmius asioihin kypsyvät eri aikaan. Se mikä toiselle voi olla olan kohautuksella ohitettava pieni harmi, voi toisen sisällä muuttua isoksi huoleksi. Vanhemmuus vaatii läsnäoloa ja kykyä ymmärtää lapsen reaktioita: onko tämä minun lapselleni hyväksi vai ei? Siksi tuntuu niin äärimmäisen yksinkertaistavalta keskustella hyvästä vanhemmuudesta vain kotihoitokuukausia laskemalla.

Meidän lapset menivät päiväkotiin ollessaan 1v 2kk. Minä en ole koskaan katunut ratkaisua. Melko pienessä päivähoitoryhmässä, tuttujen ja mukavien hoitajien sekä vakiintuneiden päiväkotikavereiden keskellä lapsillamme on ollut turvallista olla. Varmasti myös kaksossisarus on lisännyt turvallisuuden tunnetta. Jos kerran pienen lapsen ihannehoito on tieteellisestikin näin selvää, tulee päiväkoteja muuttaa paremmin pienten lasten tarpeita vastaavaksi. Käytännössä kohtuullisen pienet ryhmäkoot ovat usein paras ratkaisu sekä päiväkodeissa että kouluissa.

Olemme vielä aika kaukana siitä, että yhteiskunnallisesti annettaisiin riittävää painoarvoa pienten lasten vanhempien intuitiiviselle tiedolle siitä, mikä on hyväksi omalle lapselle/perheelle. Voiko tällainen luonto koskaan edes olla kuvattavissa tieteen keinoin? Yksilöinä - äiteinä, isinä ja jonkun lapsina - voimme onneksi itse valita suhtautumisemme omaan ja muiden vanhemmuuteen syyttelyn ja syyllistymisen tai sallivan ja anteeksiantavan välimaastoista, usein jopa monta kertaa päivässä. Usein tuntuu, että lapset kasvattavat enemmän meitä vanhempia.

Kuvassa Tatte ja Patte, rankan päiväkotiuran angstiset kasvatit.

Etsitään inhimillisiä muutosjohtajia

Voitontavoittelu, ahneus ja narsistiset luonteenpiirteet ovat muuttuneet yhä hyväksyttävämmiksi ominaisuuksiksi työelämässä. Uusi työelämä on moniottelijoiden valtakuntaa, jossa terveellä itsekriittisyydellä ei välttämättä pääse edes työhaastatteluun asti. Räikeät ylilyönnit paljastavat yksittäisten ihmisten väärinkäytösten lisäksi jotakin kiinnostavaa tämän hetken johtamiskulttuurista. Samaan aikaan kun henkilöstöä vaaditaan tinkimään palkastaan toimintojen sopeuttamiseksi, voidaan johdolle myöntää täysin käsittämättömiä bonuksia. Johtaminen muutosolosuhteissa on toki vaikeaa, mutta eikö yhteiskuntavastuu (samassa veneessä oleminen) koske yritysten johtoa enää edes moraalisena velvoitteena? Voimmeko uskoa, että Finnair oli poikkeustapaus? Emme tietenkään. Räikeitä palkitsemistapauksia on julkisuudessakin käsitelty muutama vuosi sitten mm. Fortumin kohdalla.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkija Pia Lappalainen väitteli juuri tunnejohtamisesta. Väitös ei olisi voinut osua sattuvampaan ajankohtaan, olemmehan jo viikkokausia kuulleet uutisia ja väitteitä myös AKT:n johtamisongelmista ja työntekijöiden kohtelusta. Väitöskirjan pääviesti vaikuttaisi olevan, että henkilöstö arvostaa sellaista johtajaa, joka kykenee vakuuttamaan, inspiroimaan, kestämään kritiikkiä ja toisaalta asettumaan alaistensa asemaan. Ei ihan vähäisiä vaatimuksia yhdeltä henkilöltä, mutta onneksi väitöskirjatutkimuksessa painotetaan ihmisen kykyä omaksua näitä asioita koko ikänsä ajan! Mitattu älykkyysosamäärä ei sen sijaan vaikuttanut henkilön onnistumiseen esimiestyössä, tosin voitaneen olettaa, että tutkimuksen kohteena olleet insinöörialojen johtajat sijoittuisivat kaikki ainakin kohtuullisesti älykkyystesteissä. Asian voi kiteyttää kuten Lappalainen väitöskirjassaan: "People get hired for their technical skills and fired for their lack of emotional abilities" (Saarinen, M. 2007).

Mitä tämä tarkoittaa kuntien johtamisessa? Kunnat ovat erittäin vaikeiden muutosprosessien äärellä tulevien vuosien aikana. Taloudelliset haasteet esim. sosiaali- ja terveydenhoitopalveluiden tuotannossa ovat todellisia ja niiden mittakaava on hurja. Demokraattisessa päätöksenteossa muutoksia on kyettävä viemään läpi yhteistyössä maallikko- ja ammattijohdon kanssa. Saavutettuja etuuksia joudutaan leikkaamaan, kun pohditaan sitä miten varat riittävät kaikkein kipeimmin niitä tarvitseville. Poliittisesta muutosjohtamisesta tulee kaikkea muuta kuin helppoa ja hauskaa. Vakuuttavat, inspiroivat ja empaattiset päättäjät tulevat olemaan lujilla kansan pitäessä äänekkäästi kiinni omista eduistaan. Ei jaossa silti ole pelkkää kurjuutta, vaan myös mahdollisuus ratkaista koko harmaantuvan läntisen maailman ongelmia/haasteita hieman ennen muita. Suomessa voi syntyä ikääntyvään yhteiskuntaan liittyviä uusia palveluinnovaatioita ja lisääntyvän vapaa-ajan mukanaan tuomaa uutta, luonnollista yhteisöllisyyttä. Voi, jos niin halutaan. Kuitenkin jos julkishallinnon johtamisen näkökulma on vain palveluiden nykytason ylläpitämisessä, näen aika epätodennäköisenä, että synnytämme mitään uutta. Rapautumisen tie on sen sijaan taattu.

Yksi asia pitäisi mielestäni ehdottomasti muuttaa. Kuntauudistuksen tulppana oleva viiden vuoden irtisanomissuoja pitäisi ehdottomasti poistaa. Julkishallinnon johto pitää altistaa samanlaiselle toimintojen arvioinnille kuin yritysten. Enkä tällä tarkoita, että johdolle tulisi jakaa bonuksia onnistuneista kuntaliitoksista, vaan sitä, että yhtäkään suojatyöpaikkaa ei saisi olla raskasta muutosprosessia läpikäyvissä kunnissa.

Tunneälyä tullaan kovasti tarvitsemaan myös kunnissa.

Mikä vastuu poliitikolla on kokonaisuuksien kuvaamisesta?

Viimeinen viikko on ollut yksi poliittisen harrastustoimintani kuluttavimpia. Maanalaisen pysäköintilaitoksen puoltaminen on hetkellisesti tuntunut syövän hapen kaikelta muulta. Kiivas yleisöpalaute on luonnollinen seuraus tiukasta julkisesta keskustelusta ja aiemman kantani muuttumisesta. Silti yksittäinen pysäköintilaitos on saanut ihan suhteettoman roolin julkisessa keskustelussa. Kolmevuotisen valtuustourani aikana olen innolla edistänyt kaikkea muuta kuin yhden parkkilaitoksen rakentamista. Ai mitäkö sitten? Esimerkiksi joukkoliikenteen kehittämistä, asukasdemokratiaa, päätöksenteon avoimuutta, Lahden luonnonympäristöjen arvostamista, kestävämpää yhdyskuntarakennetta.

Miksi yksittäisistä asioista tulee mediassa suurimpia? Miksi päättäjien kannanottoja ei arvioida osana kokonaisuutta, joka on saattanut muuttua matkan varrella? Mikä vastuu poliitikoilla on kuvata totuudenmukaisesti näitä kokonaisuuksia??

Harvalla asukkaalla ja politiikkaan pyrkivällä uudella ehdokkaalla on selkeää kokonaiskuvaa julkisen talouden lainalaisuuksista. Ajatukset rakentuvat helposti mustavalkoisen joko-tai ajattelun tai lähtökohtaisten vastakkainasettelujen (virkamiehet vs. päättäjät/kansa) varaan. "Joko rakennetaan yksi pysäköintilaitos tai sitten kehitetään joukkoliikennettä." totesin itsekin vaalikoneessa vuonna 2008. Totuus on kuitenkin kirjavampi. Kaupunkien täytyy kyetä tekemään monia ratkaisuja samaan aikaan. Lahti tulee korjaamaan koulut ja päiväkodit ja kehittämään keskustaa sekä asuinalueita. Jokainen päättäjä toivoisi, että saisimme PIAN kaikki Lahden koulut ja päiväkodit asialliseen kuntoon. Toisten syyttely voi hetkellisesti helpottaa omaa pahaa oloa, mutta ei korjaa lasten ja nuorten päivittäistä tilannetta.

Keskityttäisiin oikeaan tekemiseen melskaamisen sijaan!

Erilaisten hankkeiden selkeä vastakkainasettelu on useimmiten vain päättäjien retorinen keino erottautua ja kärjistää asioita. Investointien priorisointi on tärkeä osa poliittista keskustelua, mutta sen tulee perustua todellisiin valintatilanteisiin ja aidosti eri vaakakupeissa oleviin hankkeisiin. On hyvin vastuutonta käyttää tätä tehokeinoa täysin valheellisesti! Todellisuudessa meillä ei ole valintatilannetta esim. koulujen vs. toriparkin välillä: koulut rahoitetaan kaupungin budjettirahoituksesta ja pysäköintihalliin investoi konserniyhtiö edellyttäen, että investoinnin maksavat parkkitilaa tarvitsevat. Tällainen valintatilanne ei ole myöskään toriparkin vs. joukkoliikenteen kanssa: joukkoliikennettä kehitetään ihan pysäköinnistä riippumatta. Kaupunki on kilpailuttamassa joukkoliikenteen kesällä 2013, joka on tärkeä paikka ottaa iso harppaus joukkoliikenteen palvelutason parantamisessa.

Valitettavasti näitä populistisia Koulut vai toriparkki -irtiottoja näkyy nyt vaalien alla jopa kaikkein korkeaprofiilisimpien kansan edustajien suusta. Mielestäni ihmisten luottamuksen saaminen edellyttää totuudessa pitäytymistä.

Valtuustoaloite: Kansallinen kaupunkipuisto ja Päijänne-Vesijärvi Biosfäärialue

Aleksi Mäntylä ja 8 muuta valtuutettua minä mukaan lukien jätimme alla olevan valtuustoaloitteen viime maanantain 5.3.2012 valtuustossa:

Salpausselkien kansallisen kaupunkipuiston sekä Päijänne-Vesijärvi
biosfäärialueen suunnitelmien arviointi osana matkailun
toimintaedellytysten kehittämistä

Lahden seutu pyrkii suunnitelmallisesti kasvattamaan
matkailuelinkeinotoimintaa tulevina vuosina. Lahden kaupunkiympäristön
tiivistä yhteyttä luontoon ja sen tarjoamiin
virkistäytymismahdollisuuksiin voidaan pitää yhtenä alueen
tärkeimmistä matkailuvalteista. Alueelle voi syntyä uutta
luontomatkailuun keskittyvää palvelutarjontaa, mikäli näitä vahvuuksia
osataan tuoda entistä paremmin esille. Muissa suomalaisissa
kaupungeissa on havaittu, että luonnonympäristön profiilin nostaminen
onnistuu mm. tuomalla arvokkaita luontoympäristöjä eriasteisen
suojelun piiriin.

Lahden kaupunki tutki kansallisen kaupunkipuiston haun mahdollisuutta
Salpausselkien alueella 2000-luvun alkupuolella, mutta asiasta ei
syntynyt poliittisesti tyydyttävää ratkaisua. Lahden kaupungin on
mahdollista löytää uusi ratkaisu Kansallisen kaupunkipuiston
hakemiseksi huomioiden Salpausselän maisemalliset ja historialliset
ominaispiirteet sekä uudet kaupunkiympäristön kehittämissuunnitelmat
lähialueilla, kuten Ranta-Kartanon alueen viherrakentaminen ja Teivaan
matkailuhanke. Kansallinen kaupunkipuisto on nimensä mukaisesti
kaupunkimaisen, rakennetun alueen suunnitelma ja tukee siten hyvin
kaupungin kasvua ja kehittämistä.

Biosfäärialue on vuorostaan YK:n Unescon konsepti, joka tähtää
kestävän kehityksen edistämiseen, luonnon monimuotoisuuden suojeluun
sekä erilaisen yhteistyön tukemiseen (tutkimus, seuranta ja
ympäristökasvatus). Päijänne-Vesijärvi biosfäärialueen perustamista on
selvitetty kansainvälisessä The Baltic EcoRegion 21 hankkeessa Lahden
seudun ympäristöpalveluiden toimesta vuosien 2009 – 2011 ajan.
Hankkeen päättyttyä on tutkittava millä tavoin hankkeessa kertynyttä
tietoa voidaan hyödyntää jatkossa, ja onko Vesijärvi mahdollista ottaa
mukaan Päijänteen biosfäärialueen suunnitelmiin.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Salpausselkien
kansallisen kaupunkipuiston sekä Päijänne-Vesijärvi biosfäärialueen
suunnitelmien toteuttamiskelpoisuus arvioidaan osana Lahden seudun
matkailuelinkeinotoiminnan kehittämistä.

Lahden luonnonympäristöt on mahdollista nostaa nykyistä selvästi
paremmin tunnistetuksi matkailuvaltiksi.