tiistai, 22. joulukuuta 2009

Lahteen vihreä massatapahtuma?

Keskustelimme eräiden lahtelaisten eturivin poliitikkojen kanssa Lahden erilaisista tapahtumista (tai niiden puutteesta) viime perjantaina TEKYn työnjuhlan tuoksinassa. F1 -venekisan mahdollinen poisjääminen ensi kesän ohjelmistosta tuntuu harmittavan osaa kaupungin asukkaista ja vaikuttajista. En kyllä voi parhaalla tahdollanikaan laskea itseäni tähän joukkoon.

Suurten tapahtumien järjestäminen Lahteen on sinänsä arvokas asia, on hyvä, että niitä uskalletaan tehdä riskeistä huolimatta. Tarvitsemme matkailijoita ja uusia kävijöitä sekä myönteisen kuvan välittämistä kaupungistamme. Lahden maine laahaa edelleen kaupungin todellisen olemuksen perässä, valitettavasti. Samalla kun tapahtumilla voi todeta olevan itseisarvoa, niin kaupungin julkikuvan kehittämisen kannalta niiden sisällöllä on paljon keskeisempi merkitys: mitä kaupungissa tapahtuu luo mielikuvia siitä mitä siellä osataan ja mihin panostetaan.

F1 -venekilpailut olivat meille vihreille aika hankala paikka: välittömiä ympäristövaikutuksia ei kilpailuilla todetusti ole Vesijärven ympäristön tilaan, mutta sen välilliset ja imagolliset vaikutukset ovat selvästi ympäristön kannalta kielteiset -kuten kaikella moottoriurheilulla. En kyllä innostu minkään rallien järjestämisestä Lahdessa.

Meillä on kunnianhimoinen ja tulevaisuuteen katsova uusi strategia kaupungillemme -siinä on uskallettu nostaa ympäristö ja muotoilu kaupungin kärjiksi. Nyt olisi korkea aika myös alkaa miettiä sitä, miten näitä viestitään vahvasti ulospäin. Viihteelliset yleisötapahtumat ovat yksi hyvin merkityksellinen asia.

Millainen voisi olla ympäristömyönteinen massatapahtuma? Melontakilpailut Vesijärvellä vai kantaaottavaa musiikkia maailmanluokan tähdiltä? Jamie Oliver kokkaamassa ekologista ruokaa Mukkulan rannassa? Vesijärven ympäriajot päästöttömillä kulkupeleillä?

Muotoilun osalta pitäisi myös pohtia kansainvälisesti hyvin näkyvää tapahtumaa, joka kruunaisi muotoilun pääkaupunki 2012 -vuoden. Ympäristöarvot istuvat syvällä jo muotoilussakin, joten ekologian ja estetiikan yhdistäminen yleisötapahtuman ohjaavana arvoasetelmana tarjoaisi juuri sellaista mainosta Lahdelle kuin kehittyvät klusterimme tarvitsisivat.

maanantai, 14. joulukuuta 2009

Valtuustoaloite 14.12.2009

Valtuustoaloite 14.12.2009

Energiatehokkuuteen panostettava peruskorjausten yhteydessä

Lahti hyväksyi kesäkuussa kunnianhimoisen strategian, jossa on asetettu tavoitteeksi mm. puolittaa Lahden kasvihuonepäästöt vuoden 1990 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Strategiassa todetaan mm. seuraavaa: ”Kaupunki parantaa oman toimintansa energia- ja materiaalitehokkuutta sekä tukee ja ohjaa asukkaita ja muita toimijoita toimimaan ympäristöystävällisesti.”

Lahden kasvihuonepäästöistä 72 % tulee sähkön ja lämmön tuotannosta. Pelkästään rakennusten lämmittäminen aiheuttaa kolmanneksen Lahden kasvihuonepäästöistä. Kiinteistöjen energiankäytön tehostaminen on siten erittäin merkittävä asia kehitettäessä kaupunkiympäristöä ekologisesti ja taloudellisesti kestävämpään suuntaan. Lahden kaupunkikonserni omistaa mm. Tilakeskuksen ja Lahden Talot Oy:n kautta merkittävän määrän rakennuksia, joiden energiatehokkuuteen se voi vaikuttaa.

Rakennukset jaetaan nykyään energiatehokkuusluokkiin A-G, missä A on energiatehokkuudeltaan vähän kuluttava ja energian kulutus kasvaa mentäessä kohti G-luokkaa. Esimerkiksi Lahden Talot Oy:n kiinteistöistä suurin osa on D- tai E-energiatehokkuusluokassa. Kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisen tavoite vuoteen 2025 mennessä edellyttää kuitenkin uuden energiatehokkaamman rakentamisen lisäksi puuttumista vanhojen kiinteistöjen energian käyttöön. Suurin osa kiinteistöistä tulee olla A-, B- tai C-luokassa. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää energiatehokkuuden nykyistä parempaa huomioimista peruskorjausten yhteydessä. Jokaisessa peruskorjauksessa tulee energiatehokkuusluokkaa pystyä parantamaan vähintään kaksi luokkaa paremmaksi. Tämä kasvattaa peruskorjausten kustannuksia, mutta lisäinvestoinnit maksavat itsensä pidemmällä aikavälillä takaisin pienentyneinä sähkö- ja lämmityskuluina.

Energiatehokkuutta lisättäessä on kuitenkin käytettävä järkeä. Emme halua lisää homeongelmia, vaan uutta tekniikkaa käyttäviä ilmastointiratkaisuja, älykästä valaistusta, parempaa ja hengittävää eristystä, kattopinta-alan hyödyntämistä energian tuotannossa sekä vaihtoehtoisia lämmitysjärjestelmiä, kuten maa- ja järvilämpöä. Panostamalla uuteen ympäristötekniikkaan peruskorjausten yhteydessä houkuttelemme alueellemme niin uusia kuin vanhojakin ympäristöalan yrittäjiä ja osaajia, eli juuri niitä joista haluamme Lahden olevan tunnettu tulevaisuudessa.

Lahden kaupunki on sitoutunut energiankäytön tehostamiseen solmimalla kahdenvälisen energiatehokkuussopimuksen (KH 422§ 30.6.2008) työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Me allekirjoittaneet haluamme, että Lahden kaupunki ottaa energiankäytön tehostamisen keskeiseksi kiinteistökannan hallinnan periaatteeksi, eikä pitäydy vain velvoitteena olevien energiakatselmusten laatimisessa. Siten on perusteltua, että Lahden kaupunki laatii pikimmiten ohjeistuksen energiatehokkuuden lisäämisestä osana kiinteistöjen peruskunnostuksia.

perjantai, 11. joulukuuta 2009

"Ekologinen kaupunki" - seminaari Lahdessa 28.-29.1.2010


Lahdessa järjestetään tammikuussa Argumenta (SKR:n tukema hanke) seminaari otsikolla "Ecological city".

Kuten kutsusta näette, on ohjelma todella mielenkiintoinen. Mukaan on tulossa kansainvälisiä ja kansallisia kaupunkitutkimuksen kärkinimiä. Toivottavasti paikalle saapuu paljon kuulijoita!

Tapahtuman sivut löytyvät osoitteesta:
http://blogs.helsinki.fi/suomalainenkaupunki/