keskiviikko, 7. huhtikuuta 2010

Pienin askelin tohtoriksi

Tänään sain tiedon, että ensimmäinen varsinainen väitöskirjaartikkelini on hyväksytty julkaistavaksi Landscape & Urban Planning lehdessä. Ehkä vain oman väitöskirjansa kanssa joskus painiskelleet voivat ymmärtää onnentunteen, jonka tämä tieto sai minussa aikaan..

Matka tohtoriksi on usein odotuksia mutkikkaampi ja pidempi. Aloitin väitöskirjatyön 2004, jolloin perustin kenttäkokeet Lahden kaupungin alueelle. Muutaman intensiivisen laboratorio- ja kenttätyövuoden jälkeen sain 2007 kesäkuussa pienet kaksoset, joiden hoitoon oli mukava keskittyä ja jättää hetkeksi akateeminen puurtaminen. Ymmärsin kuitenkin myös pian, ettei minusta ole kotiäidiksi kovin pitkäksi aikaa. Töihin palasin 2008 syksyllä, josta lähtien olen työstänyt tutkimustani loppuun. Samana syksynä minut myös valittiin Lahden valtuustoon ja seikkailuni politiikan ihmemaassa alkoi. Pienet lapset, kunnallispolitiikka ja väitöskirja tuntuvat itsestäkin ääneen sanottuna aika hengästyttävältä kokonaisuudelta, mutta olen onnistunut luomaan jonkinlaisen sisäisen harmonian arkeen (perheeni saattaa olla harmoniasta toista mieltä). On hyvin mielenkiintoista ja hienoa päästä tarkastelemaan asioita erilaisista näkökulmista ja rooleista. Luottamushenkilönä toimiessa on kyettävä pohtimaan asioita hyvin laajasti ja omien tarpeiden ulkopuolelta, jonka koen tasapainottavan perheenäidin ja tutkijan arjen intensiivistä keskittymistä omiin ja aivan lähimpien ajatuksiin ja tarpeisiin.

Sille, joka jäi ihmettelemään väitöskirjani aihetta kerron lyhyesti, että tutkimusaiheenani on kasvillisuuden vaikutus ravinteiden kiertokulkuun kaupunkimaaperässä. Olen väitöskirjassani tutkinut myös tarkemmin eri kasvien vaikutuksia maaperän hajottajaravintoverkkojen rakenteeseen, sillä näillä maaperäeliöstön kokoonpanon pienillä nyansseilla voi olla yllättävän paljon merkitystä koko ekosysteemin toimintaan. Tutkimuksemme antavat viitteitä siitä, että erilaiset kasvit todellakin muuttavat kaupunkimaan eliöstöä ja tätä kautta myös sen toimintaa. Kasvilajien valinnalla voidaan vaikuttaa haitallisesti tai edullisesti maaperän kykyyn sitoa ravinteita.

Tavoitteeni on saattaa väitöskirja esitarkastukseen syksyllä, jonka jälkeen uudet haasteet odottavat jossain toisaalla.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti