Kuluva politiikan kevät on ollut puolueiden muuntumis- ja värileikkien, säteilevien energiapäätösten ja latautuneen talouskeskustelun aikaa. Elämme läpikapitalisoituneessa maailmassa, jonka taloushorisontti siintää muutaman kuukauden päässä ja turbulenttisten talouden sääilmiöiden ennustettavuus näyttää heikolta. EMU toi etua vientivoittoiselle Suomelle talouden noususuhdanteessa, mutta näyttää nyt nurjemman puolensa Kreikan velkojen muuttuessa yhteisvastuullisiksi. Vaihtoehtoja ei taida kuitenkaan olla.
Koko talousjärjestelmän epävakaudesta huolimatta Suomessa halutaan satsata jähmeään, raskaaseen ydinenergiatekniikkaan, jonka investoinnit näyttävät ainakin Olkiluoto 3:n kokemusten perusteella tulevan huomattavasti ennakoitua kalliimmaksi. Saavutetaanko unelmalla halvasta ydinsähköstä tavoiteltuja vaikutuksia talouselämään? Pysyvätkö yritykset ydivoiman turvin Suomessa?
Oma kantani ydinvoimaan on ollut nuoruuden intomielisen vastustamisen jälkeen etsivä. Suomi tuottaa tällä hetkellä (2008 tiedot) n. neljäsosan sähköstään ydinenergialla. Olkiluoto3 nostaa valmistuessaan osuuden n. 40%:n. Ydinvoima on - ja tulee pitkään olemaan - merkittävä energiamuoto Suomessa. Jos energiantuotannossa olisi valittava vain hiilivoiman tai ydinenergian väliltä, kallistuisin ydinvoiman kannalle. Onneksi valikoima ei ole näin suppea. Uusiutuvat energiamuodot kehittyvät huimaa vauhtia ja niiden merkitys globaalissa sähköntuotannossa on tulevaisuudessa huomattavasti ydinvoimaa suurempi. Kansainvälinen energiajärjestö IEA on ennakoinut ydinenergian osuudeksi maailman sähköntuotannosta v. 2030 n. 16%, kun uusiutuvien osuus olisi vastaavasti 26%. Suomen on syytä pysyä uudenlaisen energiateollisuuden kelkassa, joka voi tarjota runsaasti työpaikkoja tulevaisuudessa.
OL3:n rakentamiskustannukset ovat ylittäneet alkuperäiset kustannusarviot tähän mennessä yli 2 miljardilla. Ydivoimalan epäonnistuneesta suunnittelusta maksetaan siis enemmän kuin Suomi lainaa Kreikka -paketissaan. OL3:n virheiden maksumiehiksi joutunevat ranskalaiset veronmaksajat, mutta tulevissa rakennussopimuksissa näin tuskin on. Miksi ydinvoiman rakentamisen epävarmuuksista puhutaan niin vähän?
Ydinvoiman riskit ja loppusijoituskysymys ovat kokonaan oma alueensa, jota sivuan tässä vain hieman. Loppusijoituskysymystä emme pääse karkuun, vaikka ydinvoimaa ei lisää rakennettaisikaan, onhan meillä ydinvoimaa käytössä vielä pitkälle tulevaisuuteen. Kyynisesti ajatellen Suomi voisi tehdä ydinvoiman loppusijoituksesta hyvän bisnessektorin. Muut ydinenergiaa käyttävät maat sijoittaisivat varmaan mielellään säteilevän ydinjätteensä Euroopan perukoilla olevaan peruskallioiseen-perusturvalliseen-hyväuskoiseen Suomeen.
Vihreät ovat ajaneet itsensä hankalaan tilanteeseen ydinvoiman kanssa. Ydinvoiman täydellinen demonisoiminen samanaikaisesti hallituksessa pysymisen kanssa ei ole järkevää politiikkaa. Vihreiden kannattajissa on runsaasti myös ydinvoiman kannattajia. Korkeasti koulutetut vihreät ymmärtävät energiakysymysten monimutkaisuuden, pelotteluun perustuva tematiikka herättää lähinnä ärtymystä. Ydinvoimaan -kuten muihinkin energiantuotantomuotoihin- liittyy riskejä, joista on syytä puhua tunteilematta. Energiapolitiikan on oltava kylmän rauhallista. Itse kaipaisin puolueemme sisälle lisää tilaa erilaisille näkemyksille energiantuotannosta. Vihreiden laatima näkemys energiapolitiikasta, Vihreän kasvun malli, nojaa myös sähkön tuotantoon ydinenergialla osana kokonaisuutta. Vihreiden nykyisen energiapolitiikan olisi kuitenkin kyettävä linjaamaan Suomen tie ulos ydinenergian käytöstä. Mikäli tällaista tietä ei kyetä näkemään, on energiakeskusteluun saatava lisää vihreitä sävyjä - uskottavuuden vuoksi.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti