perjantai, 10. syyskuuta 2010

Kehittyvien tuloerojen Suomi

Maailman paras maa, Suomi, on myös länsimaiden ykkönen tuloerojen kasvussa kuluneen kymmenen vuoden aikana. Syynä voidaan Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Ilpo Suoniemen mukaan pitää lähes yksinomaan ansio- ja pääomatulojen verottamisen voimakasta eriyttämistä v. 1993 laman kourissa. Hallitusten värit ovat päätöksen jälkeen vaihtuneet, mutta verotuksen linja on pysynyt. Kuluva taantuma on koetellut erityisesti tulojakauman ääripäissä olevia. Työttömien tulotason laskiessa v. 2008 n. 3.5%, suurituloisimman desiilin ansiot vähenivät suhteellisesti eniten (5%). Sen sijaan keskituloisten, leivän syrjässä kiinni olevien kansalaisten talouteen taantuma on vaikuttanut vain vähän.

Suomessa pelätään, että pääomatulojen verottamisen kiristäminen aiheuttaa pakoreaktion yrityksissä. Globalisaation nurja puoli näkyy post-teollistuvassa maassamme työpaikkojen katoamisena. Sijoittajien edessä ollaan rähmällään. 2000 -luvun rakennemuutosten nopeus erityisesti metsäteollisuudessa on yllättänyt varmasti useimmat. Perinteisten, ökypalkattujen duunarityöpaikkojen aika alkaa olla ohi. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna viimekeväinen ahtaajien lakko oli aivan käsittämätöntä seurattavaa. Déjà vu?

Seuraavan hallituksen tulee ottaa pääomatulojen verotuksen progressiviseksi muuttaminen asialistan kärkipäähän. Kaikkein pienimpien pääomatulojen verottomuus kulkisi linjassa ansiotuloverotuksen kanssa. Progression tulisi kannustaa ihmistä yrittämään, mutta leikata suurituloisimmilta selvästi nykyistä enemmän.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti