Viime vuosina, ja aivan erityisesti viime viikkoina on keskusteltu paljon jatkuvan talouskasvun ongelmista. Suomen virallinen degrowth -liike syntyi tämän vuoden alussa, vaikka talouskasvun kritiikin juuret yltävät Suomessakin jo 1960-luvun ympäristöheräämisen aikaan, Rooman klubin ja Linkolan teksteihin. Tänä päivänä mikään ei ole niin muodikasta kuin hidastaa elämää ja pohtia syvällisesti jatkuvan talouskasvun luomia paineita ympäristöön ja ihmiskunnan hyvinvointiin. Ainakin teoriassa.
Degrowth -keskustelu on tärkeä ja välttämätön, mutta ihmiskunnan elintason ja väkimäärän kasvamiseen liittyvät ongelmat eivät ole mikään tuore havainto. Mayojen korkeakulttuurin romahtamisen (n. 800 jaa.) yhtenä syynä pidetään ympäristön ekologisen kantokyvyn romahtamista nopeasti kasvaneen väestömäärän alla. Nykytietämyksen valossa arvellaan, että pahat kuivat vuodet yhdistettynä yhä sotaisemmiksi käyviin suhteisiin viereisten mayavaltioiden kanssa, sekä ylimystön maallistumiseen ja ahneuden kasvuun, tekivät lopun monimiljoonaisesta kansasta vain muutamassa vuosikymmenessä. Rooman imperiumin romahduksen taustalla on paljolti samankaltaisia elementtejä. Mielestäni myös meidän ajassamme on paljon sellaisia tekijöitä, jotka viittaavat kulttuurimme henkisen rappeutumisen tien jyrkkenevän alaspäin. Yhä suurempi osa ihmisten päivittäisestä elämästä on pintatason lätinää, tyhjänpäiväisiä hetkiä lumetodellisuudessa. Vastavoimiakin on, ja virtuaalimaailman tarjoamia aivan uudenlaisia foorumeita ihmisten älykkäälle kohtaamiselle.
Talouskasvu voi pitää yllä illuusiota luomamme yhteiskunnan miellekkyydestä, kun voimme hedonistisilla kulutusvalinnoilla vaimentaa sisällämme asioita kriittisesti puntaroivan äänen. Minulla on paha olo, ostanpa jotakin kivaa. Pohdin itse kuitenkin usein sitä, mikä olisi se vaihtoehtoinen talousjärjestelmä, jossa jatkuvan kasvun ideologia voitaisiin taivuttaa kohtuullisuuteen? Markkinatalouden (ainakaan nykyisen liberaalin version) lainalaisuudet eivät tähän taida sopia. Kommunismi nyt ei vaan toimi. Minusta on jokseenkin tekopyhää toitottaa talouskasvun tuovan ihmiskunnalle pelkkää harmia, jos samaan aikaan oma elintaso ja oikeudet ovat aivan tämän järjestelmän ansiota. Näkisin mielelläni, että yhä suurempi osa kulutuksestamme muuttuisi aineettomien palveluiden suuntaan ja kaikkea materiaalista kulutettaisiin harkitummin. Toivon myös hartaasti, että tuotteiden ja palveluiden elinkaaren kaikista vaiheista kannettaisiin nykyistä huomattavasti suurempi (sosiaalinen ja ympäristöön liittyvä) vastuu. En silti näe, että tällä olisi välttämättä suora analoginen yhteys talouskasvuun perustuvan järjestelmän toimimattomuuteen.
Odotan mielenkiinnolla degrowth -liikkeen kypsymisen tuloksena syntyviä uudenlaisia kohtuullisuuteen ja vastuullisuuten perustuvia yhteiskuntamalleja. Ehkäpä näitä uusia ajatuksia syntyy Suomessa myös siksi, että meillä on enenevissä määrin eläkeläisiä, jolla on vapaa-aikaa ja energiaa. Kolmatta ikää viettävät ihmiset voivat muuttaa radikaalisti suomalaisen yhteiskunnan perinteistä poolisuutta työelämän ja ei-työelämän välillä.
Onko elintaso pelkästään tämän järjestelmän ansio?
VastaaPoistaViimeisen 10 vuoden aikana rikkaimman 1% elintaso Suomessa on noussut 122 % ja köyhimmän muistaakseni 1%:n (köyhyystutkija Jouko Karjalainen). Mielestäni romukoppaan joutaisi tämä ajattelu, jossa kasvun ideologia on ainut järkevä tapa nostaa köyhien elintasoa. Mielestäni vihreät tarvitsisivat enemmän särmää. Tällä hetkellä CO2:ta vapautuu joka päivä 50 % enemmän kuin luonto sitoo, ja biomassaa kulutetaan 1,5 x enemmän kuin maapallo tuottaa. Mun on vaikea uskoa, että mitkään hillityt vähittäiset siirtymät auttavat nyt asiaa. Emmekö tarvitse radikaalia asennemuutosta? Uskon, että lepsuudellaan vihreät menettävät ääniä. Onko teillä muuten eduskuntaehdokkaita, jotka näyttävät käytännön elämässään, että ovat halukkaita kohtuullistamaan elämäänsä?
Kiitos kommentistasi Katisar! Olet aivan oikeassa, radikaaleja toimia tarvitaan globaalisti köyhyyden poistamiseksi ja toisaalta CO2 -päästöjen hillitsemiseksi. Nämä kaksi asiaa ovat maailmanlaajuisessa mittakaavassa toistensa vastakohtia, ellei jotain aivan radikaalia pystytä keksimään. Nykyiset toimet CO2 päästöjen pudottamiseksi ovat olleet hyvin teknologiakeskeisiä ja niissä talouskasvulla on ollut iso rooli edistäjänä.
VastaaPoistaTalouskasvu ei itsessään ole väline nostaa köyhimpien elintasoa, kysymys on siitä miten tulonsiirto rikkaammalta väestönosalta köyhemmälle tehdään. Tuloerot ovat Suomessa revenneet pääomaa suosivan verotuspolitiikan takia, ja toisaalta siksi, että pienimpiä sosiaalitukia ei ole kyetty samalla korottamaan. Tätä pitäisi ehdottomasti muuttaa, mutta kytkeytyykö se irti talouskasvusta? Tämä on ainakin itselleni aivan avoin kysymys. Tulevaisuuden hitaan kasvun vuosikymmeninä meillä tulee olemaan jokatapauksessa todella iso haaste hyvinvointipalvelujen järjestämisessä.
Kyllä, minusta ihmisten pitäisi tyytyä radikaalisti vähempään. Kyllä, yritän itsekin miettiä näitä asioita elämässäni. Minulle kohtuullistaminen tarkoittaa mm. työmatkojen kulkemista pyörällä, kävellen, julkisilla. Lähiruoan suosimista ja lihansyönnin välttämistä. Perusjuttuja kiinteistön lämmönkäytön järkeistämisessä, turhan tavaran ostamisen välttämistä.
7 askelta degrowth talouteen.
VastaaPoistahttp://trustbus.weebly.com/1/post/2010/09/degrowth-realismia.html