Akateeminen elämäni vaihtuu huomenna työskentelyyn Lahden kaupungin virkakoneistossa. Minut valittiin Lahden kaupungin GreenCity -ohjelman määräaikaiseksi kehityspäälliköksi vuoden 2013 loppuun asti. Tehtäviini kuuluu Lahden kaupungin maineen vahvistaminen kestävän kehityksen edelläkävijänä sekä uudenlaisten, kaupunkiympäristön viihtyisyyttä ja ympäristötehokkuutta lisäävien ratkaisujen etsiminen mm. asumiseen ja liikenteeseen. Lahden uutta profiilia halutaan rakentaa yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden, yritysten, asukkaiden sekä muiden eurooppalaisten ympäristökaupunkien kanssa. Haluan, että GreenCity -ohjelma vahvistaa Lahden paikallisdemokratiaa ja asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin kehitykseen.
Olen valtavan innoissani uusista haasteista, vaikka työsarkaa on kieltämättä hyvin paljon. Kolmivuotinen ohjelma onkin syytä jakaa eri osa-alueisiin, joiden painopiste vaihtuu hieman ajallisesti. Tällä hetkellä maankäytön kysymykset ovat kenties kaikkein korkeimmalla prioriteettilistalla, sillä nopeasti etenevä yleiskaavatyö määrittelee asumisen ja yritystoiminnan sijoittumisen ratkaisuja pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi keskustan liikenteelliset ratkaisut tulevat valtuuston tehtäväksi tämän vuoden aikana. Toivon, että GreenCity -ohjelman kautta näissä maankäytön suunnitelmissa otetaan entistä selvemmin huomioon Lahden strategiset painotukset. Ympäristökaupungin on syytä näkyä konkreettisesti katukuvassa.
Esim. Lahdessa aika ajoin väläytelty ajatus talvipuutarhasta voitaisiin ottaa mukaan keskustan kehittämisen kokonaiskuvaan. Voisiko Alatorille sijoittua talvipuutarha, jonka yhteydessä olisi myös kaupallista toimintaa? Vihreä yhteispalvelupiste ja ympäristökaupungin näyteikkuna?
Eräs tehtäväni on lennokkaiden ideoiden esittäminen, mutta valtuutettuna jalkani ovat tukevasti lahtelaisen päätöksenteon arkirealiteeteissa. Ehkäpä GreenCity ohjelma voi myös hitsata eri toimijoita ja intressiryhmiä paremmin yhteen, jos sen tavoitteet ymmärretään koko kaupungin kehitystä tukeviksi?
Uuden alku on usein luopumista jostakin edellisestä. Hakiessani kehityspäällikön paikkaa päätin, että mikäli minut valitaan, luovun eduskuntavaalitaistelusta. Päätös tuntuu tottakai kurjalta omaa puoluettani ajatellen, koska minulta varmasti odotettiin vetoapua näissä vaaleissa. Koen kuitenkin, että tässä elämäntilanteessa, uuden todella haastavan työn kynnyksellä minulla ei ollut muutakaan järkevää vaihtoehtoa. Jatkan kuitenkin Lahden vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana vuonna 2011.
Toivon saavani paljon palautetta ja kehitysideoita kaikilta lahtelaisilta tulevassa tehtävässäni. Kuuntelen Sinua avoimin mielin - ota empimättä yhteyttä ympäristökaupunkia koskevissa ajatuksissasi!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti