keskiviikko, 18. tammikuuta 2012

Yleiskaavan suojelualuekeskustelu on kuin myrsky vesilasissa

Kaupungin strategian kannalta kenties merkittävin asiakirja, uusi yleiskaava 2025, on pääpiirteiltään luottamushenkilöiden toiveiden mukainen ja herättää vain vähän ristiriitoja. Tämä on pääteltävissä siitä, että kiivaimmaksi keskustelun aiheeksi yleiskaavan lopullisen hyväksymisen tiellä ovat nousseet pienenä yksityiskohtana vain uudet suojelualue-esitykset (UL 11.1.2012 ja 18.1.2012). Aivan kuten kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien valtuustoryhmät esittivät (UL 18.1.2012), on kaupungin luonnonympäristöjen ensisijainen merkitys toimia kaupunkilaisten virkistysympäristöinä.

Luonnonympäristöltään arvokkaiden alueiden nostaminen suojelustatukseen ei vähennä alueiden terveellistä ja turvallista käyttöä, sillä niitä voidaan asian edellyttävällä tavalla myös hoitaa. Esim. lenkkipolkujen päälle kaatuvia puita voidaan hyvin kaataa myös suojelualueilta. Metsätuholaisten ja suojelualueiden rinnastaminen toisiinsa on harhaanjohtavaa. Mm. kirjanpainajaa (Ips typographus) tavataan lähinnä suurehkoilta myrskyvahinko- tai hakkuuaukioilta. Näitä vahinkoja voidaan suojelualueillakin ennaltaehkäistä ja rajoittaa. Kirjanpainajan levittäytyminen ei ole tapahtunut metsien suojelualueiden vuoksi, vaan kahden hyvin lämpimän kesän seurauksena. On todennäköistä, että ilmaston lämpeneminen lisää tuhohyönteisten määrää metsissä. Tällä riskillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lisätäänkö Etelä-Suomen vähäisiä luonnontilaisia metsäalueita.

Luonnontilaisilla ja luonnollisesti uudistuvilla metsillä voi olla tärkeä merkitys kaupunkilaisten luontosuhteen edistäjänä ja oppimisympäristönä. On olennaista, että kaupunkilaiset voivat lähiympäristössään tutustua alueisiin, joiden hoitoon vaikuttavat vähemmän metsätalouden hyvän puutuotannon periaatteet. Esimerkiksi Nuuksion merkitys Helsingin seudun asukkaille on korvaamattoman arvokas. Minä olisin toivonut Lahden yleiskaavaan uusia suojelualueita myös siksi, että se olisi viestinyt, että haluamme ja arvostamme luonnontilaista ympäristöä Lahdessa.

Lahden kaupungin linjaukset asumisen, elinkeinoelämän sijoittumisen ja luonnonympäristöjen suhteen on sovitettu pian päätöksentekoon tulevassa yleiskaavassa pääpiirteissään hyvin. Kaupungin ekotehokkuuden näkökulmasta tiiviin, lähipalveluiltaan riittävän ja joukkoliikennettä suosivan asutuksen lisääminen sekä kaupan hajasijoittamisen estäminen ovat avainkysymyksiä. Seuraavina valtuustokausina voidaan tarkentaa yleiskaavan linjauksia viheralueiden osalta. Valmisteilla olevassa Lahden kaupungin viheralueohjelmassa selvitetään ihmisen kannalta tärkeimpien toimintojen – ekosysteemipalveluiden – ja viheralueiden hoidon välistä suhdetta. Viheralueiden hoidossa pyritään jatkossa turvaamaan kunkin viheralueluokan tärkeimmät ekosysteemipalvelut.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti